|
Toimintaa jo kolmella vuosisadalla
Perustaminen
Mikkelin VPK perustettiin vuonna 1879. Noista päivistä vuoteen 1911 oli MVPK:lla päävastuu kaupungin sammutustoimen hoidosta. 1911 kaupunkiin perustettiin vakinainen palokunta. Sotiemme aikana Mikkelissä toimi puolustusvoimien päämaja, mikä luonnollisesti lisäsi vihollisen kiinnostusta pommittaa kaupunkia. Niinpä Mikkelin VPK ja sen upouusi Ford V8 -avopaloauto joutuivatkin kovan urakan eteen aina pommitusten jälkeen.
Nykyinen toiminta
Jäseniä VPK:ssa on 60 (vuonna 2005), joista noin 30 osallistuu aktiivisesti toimintaan. Mikkelin kaupungin alueella toimivat kaupungin pelastuslaitos ja viisi sopimuspalokuntaa (Mikkelin VPK, Mikkelin Esikaupungin VPK, Otavan VPK, Hiirolan VPK ja Anttolan VPK).
Mikkelin VPK saa kaupungilta vuosittain toiminta-avustuksen. Sillä VPK hoitaa yhdistyksen eri osastojen toiminnan pyörittämisen. Hälytys- ja nuoriso-osastot kokoontuvat viikoittain. Niiden toiminta suunnitellaan aina vuosittaisella toimintasuunnitelmalla, joita tarkennetaan kolmesti vuodessa kausisuunnitelmalla.
Toiminta eri tehtävissä
MVPK kuuluu kaupunkialueella ns. peruslähtöön mikä tarkoittaa hälyttämistä yhtä aikaa pelastuslaitoksen yksiköiden kanssa. Palokunnan hälytykset annetaan nykyisin GSM-matkapuhelimiin ohjatuilla tekstiviesteillä. Vuosittain hälytyksiä on keskimäärin 60-70, vuonna 2006 hälytyksiä oli 90.
Erilaiset talkoot, kuten pihojen pesut, alkusammutuskoulutus, teollisuuslaitosten tulityövartiot ja vedenajotehtävät ovat myös kiinteä osa toimintaa.
Virkistystoiminta
Palokuntayhdistyksen toiminta on paljon muutakin kuin pelkkää harjoittelua ja hälytyksiä. MVPK järjestää vuosittain retkiä ja vierailuja messuille ja muihin mielenkiintoisiin tapahtumiin. Muutaman kerran vuodessa järjestetään ulkoilupäivä palokuntalaisille ja heidän perheilleen. Vuosi huipentuu perinteiseen joulujuhlaan, jossa mm. vuoden aikana ansioituneet palkitaan. |